6.8.2009

On aivan ihanaa kun meille tuli helleaalto tässä vielä ennen kuin koulut alkavat. Yleensä helle on tullut vasta kun koulut ovat alkaneet. Lapset saavat vielä nauttia kesästä, ennen pimeää syksyä. Vesi meressä on 22 asteista ja sinilevää ei ole ollut oikeastaan ollenkaan. Johtunee kylmästä ja sateisesta kesästä.
Silloin kun on ollut pitempiä hellekausia olen uinut paljon. Olemme viettäneet paljon aikaa rannalla lasten kanssa, täällä omalla pihalla on todella lämmin ja pieni talo ilman puita suojanaan lämpenee nopaesti.
Silloin kun pkkupojat olivat peniä kävimme monesti uimassa vanhempen lasten kanssa vielä vähän ennen keskiyötä. Joskus taivas on ollut vaaleanpunainen, meri on peilannut taivasta ja ollut ihan tyyni ja vesi on ollut lämmintä ja tuntunut silkiltä iholla. Olisi voinut uida vaikka kuinka kauan. Nyt tänä kesänä ei ole ollut sellaisia iltoja. Kaipaan niitä...
Vaikka onhan nytkin ollut hyvä kesä ja paljon muita kivoja asioita

Kuvat ovat vähän tylsiä tänään... tai miten sen nyt ottaa...
Olen nimittäin intohimoinen kivien keräilijä. Aina kun kävelen jossain ja katselen ympärilleni, silloin näen aina hania kiviä. Kivien pitää yleensä olla siileitä ja nissä pitää olla jokin erilainen kuvio... Tarkemmin ajatellen melkein mikä vaan kelpaa... :)
Tässä muutama kuva aarteestani...

Tänk att vi får njuta av ett så underbart sommarväder ännu innan skolorna börjar och hösten kommer. För det mesta brukar det ju bli varmt då barnen börjat skolan på hösten...
Vattnet i havet var 22 grader dag... underbart varmt :)

I sommar har det inte varit så varmt i vattnet , som det varit många ggr då det har varit en längre varm period. Någon sommar har vi varit och simmat ännu nästan vid midnatt med de äldre barnen. Vattnet har varit varmt, vattenytan spegelblank och himlens rosa färg har speglat sig i vattnet. Då har det känts som om vattnet vart som silke runt omkring en,
då man simmat.


Bilderna är av några av mina stensamlingar... det har blivit ganska mycket stenar med åren. Jag ser alltid vackra stenar då jag rör mig någonstans tex på en strand.
Viktgast med stenar jag plockar är nog hur de känns i handen, den skall hellst vara "mjuk" i handen, slät, och självklart också ha en speciell färg eller ett speciellt mönster.
Stenarna finns både stora och små i alla färger.


4 kommenttia:

  1. Aina kun käyn blogissasi, minulle tulee mieleen meidän perheen kesälomareissut merien rannoilla. Se tuntuu jännältä, kun voin aistia sen tunnelman. Ne muutamat kerrat mitä olen saanut kahlata meren rannalla, ovat olleet juuri kivien keräilyä. Olemme lasten kanssa etsineet toinen toistaan kauniimpia kiviä ja tuoneet ne kotiin....siitä on jo aikaa....

    VastaaPoista
  2. Kun kävelet paljain jaloin rannalla tunnet miten hiekka painuu kun astelet rannalla, miten vesi syleilee jalkoja ja jalat ja mieli virkstyy :)

    VastaaPoista
  3. Svar till Kris:

    Här kan du köpa: www.hops-shop.fi
    Även sisustus Casa och taitoshop enligt hemsidan.

    Replot är verkligen underbart! Det är som om man åker över en port till himmelen när man åker över den "lilla" bron :)

    VastaaPoista
  4. Tack Jenni, skall kolla in :)

    VastaaPoista